Kuka olen?
Oma tarinani - työelämäseikkailijana
Hei! Nimeni on Maija Winqvist ja tavoitteenani on vahvistaa inhimillistä työelämää vaikuttaen ihmisten toimijuuteen, työhyvinvointiin ja yhteisöllisyyteen.
Olen toiminut sosiaalityöntekijänä, esihenkilönä sekä projekti- ja kehittämistyössä yhteensä 30 vuoden ajan.
Olen palvellut kunta- järjestö- ja yksityisellä sektorilla vaihdellen ja seikkaillen työpaikasta toiseen sopivassa tahdissa.
Olen oppinut uskomattoman paljon kohtaamisistani eri työpaikoissa erilaisten, mielenkiintoisten ja ihanien persoonien kanssa.
Olen pysähtynyt ja pysähdyn edelleen haavoittuvuuden äärellä. Jokaisessa meissä piilee pintakuoren alla herkkä, haavoittuva ydin.
Työelämäseikkailijan mieli voi olla kevyt, toisinaan raskaskin, riippuen tilanteista. Onpa seikkailu johtanut minne tahansa, niin kohtaamista on tapahtunut jättäen jäljen seikkailijan mieleen ja sydämeen.
“Meijän Maijasta teijän Maijaksi”
Kaikissa työpaikoissani vuosien varrelta olen kuullut olevani ”Meijän Maija”.
On tuntunut hyvältä kuulla se työkaverin tai pomon suusta ja kuulua Maijana työyhteisöön. Työnohjaajana olen valmis palvelemaan ”Teijän Maijana”. Tulen piipahtamaan ja asettumaan hetkeksi työyhteisöön yhdessä keskustelemaan ja pohtimaan asioita sekä ilmiöitä mutkattomalla ja kunnioittavalla tavallani kohdata.
Koulutus
- YTM (kehityspsykologi)
- Laillistettu sosiaalityöntekijä
- Johtamisen erikoisammattitutkinto
- Voimavarakeskeinen työnohjaaja (STOry)
Erityisosaaminen
Lapsiperheiden kanssa työskentely, päihde- ja mielenterveystyö sekä palveluiden kehittäminen monialaisessa yhteistyössä. Monipuolinen ja laaja, vuosien työkokemus järjestö-kunta- ja yksityisellä sektorilla.
Menetelmällinen osaaminen yhdistettynä laajaan ja syvälliseen työkokemukseen
Kiinnostuitko palveluistani?
Täytä yhteydenottolomake, niin jutellaan lisää. Voit ottaa yhteyttä myös soittamalla tai sähköpostitse!